Kuolema, suru ja luopuminen ovat saattohoitotyötä tekevälle ihmiselle läsnä lähes jatkuvasti. Saattohoitaja huolehtii paitsi perussairaanhoidollisista toimista kuten lääkkeiden jaosta, pesemisestä ja syöttämisestä, hänen vastuullaan ovat myös henkiset asiat. Pitkät keskustelut ja tuntemusten läpikäyminen – niihin tarvitaan toisenlaista valmiutta, mitä sairaanhoitokoulutuksessa opetetaan, kertoo sairaanhoitaja Sami Mitsman kuopiolaisen Harjulan sairaalan saattohoidon tukiyksiköstä.
- Viimeisellä saattohoidon pätkällä pyritään auttamaan ja saamaan perhe kokoon, jotta asiat voisi keskustella selviksi. Kummallekaan osapuolelle ei pitäisi jäädä inhottavaa tunnetta. Jos omaiset ovat kaukana, esimerkiksi lapset tai lapsenlapset asuvat ulkomailla, silloin hoitaja toimii jonkinlaisena läheisenä.
Viimeisissä keskusteluissa sovitaan menneet
Mitsman kertoo, että viimeiset keskustelut ovat usein hyvinkin rankkoja. Harvoin omainen tulee ulos huoneesta ilman kyyneleitä silmissä. Menneet asiat pyritään sopimaan ja anteeksi pyydetään ja annetaan.
- Osa haluaisi pitäisi kiinni elämästä, erityisesti nuorempien ihmisten on vaikeampi hyväksyä se, että portit sulkeutuvat kohta. Vanhemmat ovat kerenneet pohtia sen valmiiksi. Monesti se vastaanpotkiminen on enemmän läheisten puolella, koska irtipäästäminen on vaikeaa.
Sami Mitsman kertoo, että monesti kuolema on potilaalle itselleen helpotus. Kun ihmisen silmistä näkee, tai hän sanoo olevansa valmis lähtemään, silloin saattohoitajan työkin on helpompaa.
- Silloin tiedetään, että hän on tehnyt tilit oman elämänsä kanssa selviksi. Emmehän me tietenkään auta ihmistä lähtemään nopeammin, mutta haluamme tehdä viimeisen palveluksen mahdollisimman hyvin, että hänen on hyvä sulkea ovi perässään.
Vaikka kuolema on Suomessa yleisesti laitettu suljettujen ovien taakse, eikä siitä paljon keskustella, pitää Mitsman kuitenkin suomalaisten läheisenrakkautta erityisen lämpimänä.
- Yleensä eteläeurooppalaisia pidetään perhekeskeisinä, jotka pitävät huolta omaisistaan viimeiseen asti. Suomessa puolestaan keskustellaan siitä, miten vanhukset laitetaan laitoksiin. Kyllä mä silti sanon, että suomalaisten rakkaus omaisia kohtaan on valtavan suurta.
Saattohoitaja toimii silminä ja korvina potilaalle
Vuoden saattohoitajan työtä tehneenä Mitsman kertoo pohtineensa usein sitä, voiko työtä pitää kutsumusammattina. Työ on rankkaa, mutta antaa myös tekijälleen paljon. Aiemmin hän toimi lähiesimiestehtävissä yksityisessä terveydenhuoltoalan yrityksessä Kuopiossa.
- Tiedän mitä on tehdä töitä kiireessä ja aikatauluttaa elämäänsä. Silloin nousi vahvasti mieleen se peruslähtökohta, miksi lähdin aikoinaan lukemaan sairaanhoitajaksi. Katsoin itseäni peilistä ja totesin, että minun paikkani on konkreettisesti auttamassa ihmistä selvitymään arkipäivässä. Keskustelut potilaiden kanssa on hyvin arvokkaita hetkiä ja se on se kutsumukseni, silloin voi olla silminä, korvina ja käsinä, ei vain toimenpidekeskeinen hoitaja osastolla.
Saattohoitajana toimiminen on muuttanut myös Mitsmanin omaa suhtautumista kuolemaan.
- Kuolema on ollut mulle sellainen iso kirkkosali, jossa on ruumisarkku, ja pappi toimittaa tehtäväänsä. Tänä päivänä kuolema on minulle jatkumo elämänkaaressa. Tietysti omaisille se on rankempaa ja heidän lohdutuksekseen ei edes ole olemassa viisaita sanoja. Yleensä halaus, pitkät katseet ja hiljaisuus riittää.
- Rankkaa työtä jaksaa parhaiten hyvän huumorin avulla, se on työn kantava voima. Meillä on hyvä työyhteisö. Kuolema on tietenkin koko ajan läsnä, mutta siitä on tullut työkaveri rinnalle, Mitsman pohtii.
Harva saa enää hyvää hoitoa ja rauhallisen kuoleman
Saattohoitotyö on Mitsmanin mukaan Suomessa aliarvostettua, koska harva suomalainen saa kunnollista hoitoa. Saattohoitokoteja on Suomessa vain neljä, vaikka noin 15 000 suomalaista tarvitsee hoitoa joka vuosi. Kunnalliset saattohoito-osastot ovat Mitsmanin mukaan puutteellisia.
- Siellä tarvitaan monesti luovuutta ja kekseliäisyyttä, että pystytään toteuttamaan hoitoa niin kuin se on tarkoitettu. Terveyskeskuksen vuodeosastolla on ehkä 2–3 paikkaa varattu saattohoidolle, ja kun sitä tehdään muun työn ohella, se kostautuu potilaalle huonona hoitona.
Myös saattohoitotyöryhmän puheenjohtaja Sirkku Jyrkkiö Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiristä huomautti alkuviikosta Yle turulle, että saattohoitoon olisi panostettava huomattavan paljon nykyistä enemmän. Potilaalle pitäisi pystyä tarjoamaan palveluja, jotka korostavat elämän kunnioittamista viimeisten elinviikkojen aikana.
- Ympäristön pitäisi olla rauhallinen, eikä sellainen mikä meillä on sairaalassa akuutin sairaanhoidon takia. Potilaan kuunteleminen on silloin erilaista, kun voidaan keskittyä kuuntelemaan kuolevaa potilasta, Jyrkkiö totesi.
- Suomen valtion tulisi havahtua, että jokainen meistä on tämän asian edessä omalla kohdallaan. Joku kohtaa armollisen kuoleman, joku toinen otetaan pois nopeammin. Nyt ei ole henkilökuntaa eikä asianmukaisia työtiloja tarpeeksi. Ongelma nousee esille esimerkiksi pienillä paikkakunnilla, harmittelee Sami Mitsman.
Saattohoito on valtakunnallisen yhteisvastuukeräyksen kotimainen pääkohde tänä vuonna.