Skitsofreenikoiden kuulemat ääniharhat voivat olla kulttuurista riippuen vihaisia tai hyväntahtoisia. Äänihallusinaatio-kokemuksia selvitettiin tutkimuksessa, joka on julkaistu British Journal of Psychiatry -lehdessä.
Tutkimuksessa kaikkiaan 60:tä skitsofrenia-diagnoosin saanutta aikuista pyydettiin kuvailemaan ääniharhojaan. Koeryhmässä oli 20 jäsentä Yhdysvalloista, 20 Ghanasta ja 20 Intiasta. Tulosten perusteella äänten kuuleminen oli yleisesti ottaen samankaltaista kaikissa kolmessa ryhmässä. Uskonnollisuus tai se, asuuko koehenkilö maaseudulla vai kaupungissa ei vaikuttanut tuloksiin merkitsevästi.
Amerikkalaisten ryhmä erosi muista kuitenkin yhdessä osa-alueessa: heidän kokemuksensa äänien kuulemisesta olivat todennäköisemmin negatiivisia. Niitä kuvailtiin vihaisiksi ja väkivaltaisiksi.
Tutkimuksesta kirjoittaneen Stanford Reportin mukaan eräs amerkkalainen koehenkilö maalaili ääniä "kuin ihmisten kiduttamiseksi". Viisi muuta kuvaili kokemaansa sotatermein tai jonkinlaiseksi kutsuksi taisteluun. Amerikkalaiset myös kuvailivat muita useammin kokemaansa sairauden termein.
Afrikkalaisten ja intialaisten skitsofreenikoiden kokemukset olivat puolestaan useammin positiivisia. Intialaisista koehenkilöistä 11 kertoi perheenjäsenen tai muun lähipiirin edustajan komentaneen heitä johonkin tehtävään. Amerikkalaisten joukossa tällaisia tapauksia oli kaksi.
– Ne puhuivat kuin iäkkäämmät ihmiset, jotka neuvovat nuoria, eräs intialainen kuvasi harhojaan.
Afrikkalaisten koehenkilöiden joukosta selvästi harvempi kertoi kokemuksistaan sairaustermein. Kymmenen koehenkilöistä kuvasi kokemusta pääosin positiiviseksi, 16 sanoi kuulleensa selvästi jumalan äänen.
Taustalla yksilö ja yhteisö
Tutkimukseen osallistunut Stanfordin yliopiston antropologian osaston professori Tanya Luhrmann selittää koeryhmien eroja yksilön erilaisilla määreillä eri kulttuureissa: länsimaalaisessa identiteetissä itse määritellään useimmiten yksilöinä. Muualla itsen taas koetaan voimakkaammin olevan osa yhteisöä ja määrittyvän ihmisten välisten suhteiden kautta.
Tästä johtuen länsimaissa kontrolloimattomattomat ääniharhat koetaan helpommin jonkin yksityisen rajan rikkomikseksi, Luhrmann tulkitsee.
– Kahdessa muussa ryhmässä äänet tulkittiin helpommin jonkinlaiseksi yhteydeksi tai suhteeksi mielen sairauden sijaan.
Intialainen ja afrikkalainen ryhmäkin erosivat toisistaan. Intialaisten harhoissa korostuivat leikkisyys ja seksi, kun taas afrikkalaisten ryhmässä kuultiin useammin jumalan puhetta.
Uutta suuntaa hoitoon?
Tulokset viittaavat siihen, etteivät raa'at tai ankarat hallusinaatiot ole skitsofrenian väistämätön seuraus, vaikka ne ovatkin länsimaissa yleisiä.
Luhrmannin mukaan kulttuurin roolia ei oteta riittävästi huomioon mielisairauksien ymmärtämisessä. Stanford Reportin haastattelussa hän sanoo, että toisenlainen suhtautuminen voisi johtaa uusiin avauksiin hoidon kehittämisessä.
– [Yhdysvalloissa] ääniharhoja saatetaan pitää vain sairauden neurologisina sivutuotteina ja jättää ne huomiotta. Tuloksemme kuitenkin viittaavat siihen, että tapa, jolla potilaat suhtautuvat hallusinaatioihinsa saattaa muuttaa sitä, mitä he kuulevat niiden sanovat. Tällä voi olla seurauksensa myös kliinisessä mielessä.