Laajempi lääkärien ja fysioterapeuttien yhteistyö helpottaisi tuki- ja liikuntaelinsairauksien hoitoa. Ne ovat yleisin työkyvyttömyyttä aiheuttava vaiva, ja etenkin selkäsairaudet ja nivelrikko ovat yleistyneet viime vuosikymmeninä.
Yli miljoonalla suomalaisella on jokin pitkäaikainen tuki- ja liikuntaelinten sairaus.
Lonkkien nivelrikosta kärsivä vihtiläinen Anneli Väänänen joutui jäämään 63-vuotiaana työkyvyttömyyseläkkeelle, vaikka olisi mielellään jatkanut työelämässä vielä vuosia. Nivelet eivät kuitenkaan kestäneet enää istumatyötä.
– Päiviä on erilaisia: joinakin pääsen hyvinkin liikkumaan, esimerkiksi autolla uimahalliin, mutta on päiviä, jolloin kotiaskareetkin ovat työn ja tuskan takana ruoanlaittoa myöten, Väänänen kertoo.
Viisi vuotta vaivoista kärsinyt Väänänen on pettynyt lääkäreiltä saamaansa apuun.
– Olisin kaivannut lääkkeitä enemmän tukea ja opastusta liikkumiseen. Jokainen tietää, että pitäisi liikkua, mutta millä lailla?
Fysioterapiaan päästään liian myöhään
Yksityisessä Eiran sairaalassa Helsingissä fysioterapeuttina toimivan Maarit Bombergin vastaanotolle tulee viikoittain potilaita, jotka ovat joutuneet liian pitkään odottamaan fysioterapeutille pääsyä.
– Haasteellisia ovat aina pitkälle edenneet sairaudet, jolloin kuntoutuminen saattaa hidastua. Potilas ei ehkä ole saanut fysioterapia-lähetettä tai on tullut komplikaatioita matkan varrella, Bomberg kertoo.
Samassa sairaalassa työskentelevä ortopedi Esko Kaartinen pyytää mielellään apua fysioterapeuteilta.
– Tukiranka on niin monimutkainen, ja me ortopedit tiedämme siitä leikkauksien osalta melkein kaiken tarvittavan, mutta emme ollenkaan sitä, mitä esimerkiksi fysioterapeutit tietävät koulutuksensa pohjalta lihaksista, niiden toiminnoista ja hyvinvoinnista, kertoo Kaartinen.
"Lääkärit eivät uskalla myöntää tietämättömyyttään"
Esko Kaartisen mielestä kyse on yleensä siitä, että lääkärit eivät hoksaa lähettää potilasta fysioterapeutin puheille, mutta asenteissakin on korjaamisen varaa.
– Nuorten lääkärien voi olla vaikea ilmaista asiakkaalle omaa epävarmuuttaan asian hoitamisessa, ja vanhoilla voi olla ammattiylpeyttä, että potilaalle ei vahingossakaan käydä tunnustamaan omaa tietämättömyyttä. Meidän lääkärien pitäisi tunnustaa, että jotkut tietävät joistakin asioista paremmin kuin me.
Kaartinen muistuttaa, että tuki-ja liikuntaelinsairauksien hoidossa tarvitaan apua myös fysiatrian erikoislääkäreiltä eli fysiatreilta ja osteopaateilta.
– Fysiatreja vain on luvattoman vähän, ja heidän kapasiteettinsa on jo nyt täynnä. Jos kaikki kysymykset ohjattaisiin heille, he tukehtuisivat työpaineeseen alta aikayksikön, Esko Kaartinen huomauttaa.
Leikkaus ei aina poista ongelmaa
Kaartisen ja Bombergin mielestä olisi tärkeää ymmärtää, että tuki- tai liikuntaelimen vaiva ei poistu leikkauksella, vaan usein jäljelle jää toiminnallisia ongelmia, jotka vaativat yleensä fysioterapiaa.
– Häiriöt olisi korjattava nopeasti, sillä niistä seuraavat lisäongelmat voivat olla paljon pahempia kuin varsinainen ongelma, Kaartinen sanoo.
Bombergin mielestä potilas hyötyisi useamman ammattiryhmän tiimityöstä.
– Ei aina keskityttäisi vain siihen, että nyt homma on minun osa-alueellani hoidettu, vaan tehtäisiin tiimityötä monen eri ammattilaisen kesken, ja asiakas saisi kokonaisvaltaista hoitoa, sanoo Bomberg.