Tamperelainen Heini Laukkanen on kulkenut pitkän tien selättäessään oman syömishäiriönsä.
– Olen viimeiset kuusi vuotta käynyt läpi raskasta ja tiivistä psykoterapiaa. Terapia on pelastanut henkeni.
– Tällä hetkellä käsittelen paljon niitä asioita, joita minun syömishäiriöni takana on.
Heini sairastui 14-vuotiaana.
– Minulla oli monenlaisia pelkotiloja ja tilanne kärjistyi 14-vuotiaana, kun aloin kiinnittää kaiken huomioni syömiseen ja liikkumiseen. Pelkäsin lihomista yli kaiken.
– Äiti vei minut Taysin päivystykseen, koska tilanne oli jo tosi kriittinen. Hän pelästyi, kun en enää pystynyt syömään mitään. Kaikki oli vain itkua ja huutoa.
Pakkohoitolähete vei nuorisopsykiatrian osastolle
Heinin hoitorumba alkoi lastenosastolla, jossa hän oli viikon. Sen jälkeen hänet ohjattiin avohoitoon, mutta ongelmat vain pahenivat.
– Sitten alettiin puhua hoidosta nuorisopsykiatrian osastolla. En ollut siihen halukas tai motivoitunut, mutta lopulta minut laitettiin hoitoon pakkolähetteellä. Olin hoidossa vuoden ja kolme kuukautta.
– Pitkän sairaalajakson jälkeen siirryin avohoitoon ja tilanne paheni taas. Puoli vuotta kului vielä yleissairaalapsykiatrian osastolla ja 18-vuotiaasta lähtien olen ollut avohoidossa ja joitakin kriisijaksoja päiväsairaalassa.
Nyt, 27-vuotiaana, Heini pitää pakkohoitoa hyvänä ratkaisuna.
Aikuisiän pitkässä psykoterapiassa Heini on pysynyt peilaamaan vaikeita asioita yhdessä terapeutin kanssa.
Kokemusasiantuntija toivoo varhaista puuttumista
Heini on kertonut avoimesti sairastumisestaan syömishäiriöliiton tilaisuuksissa. Teini-ikäisille hän haluaa kertoa omista kokemuksistaan.
– Haluan kertoa, että elämässä moni muu asia on tärkeämpää kuin syöminen. Jokaisessa ihmisessä on omat kauniit puolensa, joista kannattaa olla onnellinen, vaikka ne välillä tuntuvatkin häipyvän pois, Heini sanoo.
– Erilaisuus on ihanaa. Kaikkien ei tarvitse mahtua samaan muottiin.