Epilepsia on aivojen taipumus tuottaa poikkeuksellista sähkötoimintaa. Siihen on paljon syitä, joista suuri osa jää tuntemattomiksi. Syynä voivat olla kehityshäiriöit raskausaikana, synnytyksessä tai varhaislapsuudessa. Toisaalta vakavat sairaudet kuten aivoverenkiertohäiriöt, aivoinfarktit, aivotulehdukset, -kasvaimet aiheuttavat epilepsiaa.
– On kaksi eri ääriryhmää: lapsuusiän epilepsia ja vanhuusiällä alkava. Keski-iällä alkava on harvinaisempaa, sanoo neurologi Kirsi Juvila Keski-Pohjanmaan keskussairaalasta.
Esimerkiksi valvomisella ja liiallisella alkoholinkäytöllä on osansa epilepsian puhkeamiseen:
– Mutta ei voida sanoa, että nämä aiheuttavat epilepsian, vaan aivoissa on jokin altistava asia tai tekijä, joka sinänsä sen aiheuttaa, sanoo Juvila.
Juvilan mukaan epilepsia ei ole yleistynyt, vaan diagnostiikka on aiempaa herkempää. Myös hoitomenetelmät ovat kehittyneet. Hoito on aktiivista ja pyrkii siihen, että potilas voi hyvin eikä hänellä ole kohtauksia. Jos taustalla ei ole kasvainta tai verenkiertohäiriötä, potilaista jopa kolmannes saadaan nopeasti kohtauksettomiksi.
Kun käyttöön otetaan lisää keinoja eli joko monilääkitys, epilepsiakirurgia tai aivoihin asennettava stimulaattori, saadaan jopa 80 prosenttia hyvään hoitotasapainoon, moni kohtauksettomaksi.
– Se on yllättävän paljon. Epilepsiaa nimenomaan tulee hoitaa – se ei ole mitenkään toivoton tauti, meillä on oikeasti hoitoja olemassa. Vain pienellä osalla on vaikeahoitoinen epilepsia ja siihen tarvitaan lisämenetelmiä, sanoo neurologi Kirsi Juvila.
Sairaus ei vaadi hipsuttelua
Epilepsiadiagnoosi on yhä monelle henkisesti haastava paikka, sanoo Juvila:
– Alkuhan on järkytys. Tuntuu, että koko elämä kaatuu ja pysähtyy diagnoosin myötä. Epäillään, että pystyykö epilepsian kanssa elämään. Tokihan potilas on ollut ennenkin kohtausvaarassa ja elänyt normaalia elämää, mutta jotenkin diagnoosin kuuleminen on aina järkytys.
Hän korostaa, ettei sairauden vuoksi ole tarvetta ruveta hipsuttelemaan tai yrittämään estää kohtauksia, koska normaaleilla elämäntavoilla niitä ei voi estää. Juvilan mukaan pitkittynyt kohtaus yksin ollessa on suurin riski, mutta muuten voi elää normaalisti. Vahtia ei epileptikkoa pidä, jotta tilanne ei kasva todellisuutta pahemmaksi:
– Sairaus muodostaa ikään kuin stigman. Ympäristö alkaa vahtia, että milloin hän saa kohtauksen vai saako milloinkaan. Ja voi olla että se oli elämän ainoa kohtaus, ja koko elämä keskittyy sen diagnoosin ympärille, kuvailee Kirsi Juvila.
Myös epilepsiahoitaja Salme Heino korostaa, että epilepsiapotilaat viettävät ihan normaalia elämää. Kun diagnoosi on tuore, hoitaja käy kuitenkin potilaan kanssa läpi kaikki mahdolliset vaaratilanteet.
– Me esimerkiksi varoittelemme katolla kiipeilemisestä, yksin uimisesta ja pitkään saunomisesta - lähinnä tilanteista, joissa voisi olla vaaraa, jos kohtaus tulee yllättäen.
Aivot muovautuvat ja korjaantumistakin tapahtuu
Kouristuskohtaukset näyttävät usein pelottavilta, mutta lyhyet kohtaukset eivät yleensä jätä aivoihin vauriota. Sen sijaan pitkittyneistä, yli puolen tunnin tai tunnin, kohtauksista voi seurata aivovaurio.
– Pitää muistaa, että aivot ovat alati muovautuva elin eli tapahtuu myös korjaantumista. Tilanne ei ole mitenkään toivoton, korostaa neuorologi Juvila taas.
Parantuakin epilepsiasta voi, sen kertovat luvut: jopa viidellä on epilepsiadiagnoosi jossain vaiheessa elämässään, mutta epilepsiaa sairastaa silti vain prosentti suomalaisista.
– Lapsuusiän epilepsioista suurin osa, jopa yli 90 prosenttia, paranee.