Yhdysvaltalaisen Northwestern-yliopiston opiskelijat panivat omat tunteensa peliin, kun yliopiston psykologian laitoksella haluttiin äskettäin selvittää, voiko sydänsuruinen nopeuttaa toipumistaan – kannattaako erosta vaieta vai puhua. Tutkimukseen osallistui 210 vapaaehtoista, joiden parisuhde oli vastikään särkynyt.
Vellomisen vaikutusta ei ollut aiemmin tutkittu, mutta rakkaus ja sydänsurut eivät sinänsä ole tieteelle upouusi tutkimuskohde. Aivokuvauksella rakkauden ja sen loppumisen merkkejä alettiin ensi kertaa selvittää kymmenkunta vuotta sitten.
Tuolloin Rutgersin yliopistossa Yhdysvalloissa magneettikuvattiin veren virtausta rakastuneiden koehenkilöiden aivoissa, kun heille näytettiin lemmittyjensä valokuvia. Tulokset olivat selviä: mielihyvähormoni dopamiini leiskui aivojen harmaassa massassa keltaisena, vihreänä ja punaisena.
Sydänsuruisen aivoissa näkyy ristiriitaista toimintaa
Sama työryhmä jatkoi seuraavina vuosina sen kartoittamista, näkyykö parisuhteen kariutuminen aivokuvissa. Koehenkilöiksi saatiin ryhmä ihmisiä, joille torjutun rakkauden tuska oli juuri selvinnyt kaikessa karuudessaan ja jotka reagoivat kerrassaan kiihkeästi.
He sanoivat ajattelevansa entistä kumppaniaan keskimäärin 85 prosenttia valveillaoloajasta. He myönsivät ahdistelleensa tätä puheluin, sähköpostein ja jopa ilmestymällä raivoamaan kotiovelle tai työpaikalle. He kertoivat itkeneensä jopa tuntikausia kerrallaan ja sortuneensa ryyppäämään.
Kokeissa, joissa heille näytettiin hylkääjän kuvaa, heidän aivonsa reagoivat ristiriitaisesti. Käytöksen järkevyyttä ohjaileva otsolohko kyllä aktivoitui eli ihmiset tiesivät, että ero oli lopullinen, mutta keskiaivojen magneettikuvan perusteella he olivat edelleen rakastuneita ja odottivat kumppanin paluuta. Toimintaa näkyi samoissa aivojen osissa, joista paljastuu myös huume- tai nikotiiniriippuvuus.
Englanniksi sydänsuru on sydänsärkyä, ja rintakipu onkin monen rakkaudessa pettyneen fyysinen kokemus. Tieteeltä on vielä selvittämättä, mikä rintakehässä sattuu sydämen särkyessä, mutta arveluita syistä on. Voi olla, että hormonit saavat kiihdyttävän eli sympaattisen ja rauhoittavan eli parasympaattisen hermoston reagoimaan yhtä aikaa. Silloin sydän ikään kuin painaa kaasua ja jarrua samalla kertaa, mikä aiheuttaa kipua.
Pillerillä sydänsurut pois?
Toisin kuin rinnasta, aivoista sydänsuru on löydetty tarkalleen. Se näkyy aivokuvissa samassa kohdassa kuin fyysinen kipu. Aivojen kannalta hylkäämisen ja puukon piston aiheuttamalla kivulla ei ole eroa. Toisissa tutkimuksissa vastaavasti rakkaus on todettu tehokkaaksi kipulääkkeeksi, koska se aktivoi samoja aivojen osia, joissa näkyy morfiinin kipua helpottava vaikutus.
Siinäkö siis ratkaisu sydänsuruihin? Jokin lääkeyhtiö kehittää näppärän pienen pillerin? Kentuckyn yliopistossa tätä mahdollisuutta on jo tutkittu ja todettu, että tavallinen päänsärkylääke parasetamoli saattaa riittää, ainakin teoriassa. Syynä on juuri se, että fyysinen kipu ja hylkäämisen tuska ovat aivojen kannalta samanlaisia. Lääkitsemisen eettinen puoli ei ole yhtä selvä.
Jos lääkkeet jätetään kaappiin, mikä avuksi? Sitä juuri tutkittiin Northwestern-yliopiston 210 sydänsuruisen opiskelijan avulla.
Tutkija Grace M. Larson myöntää pelänneensä, että hidastaisi koehenkilöidensä toipumista pakottamalla heidät vellomaan viikkoja eronsa tuskassa. Tulos oli kuitenkin yllätys.
Eroavan on löydettävä itsensä
Tutkittavat jaettiin kahteen ryhmään. Yhdeksän viikon aikana toisen ryhmän jäsenet kävivät säännöllisesti sekä vastaamassa kirjallisesti kysymyksiin että puhumassa vapaasti erostaan. Heitä myös kannustettiin pitämään kirjaa tunteistaan. Toinen ryhmä ainoastaan täytti suurpiirteisen kysymyskaavakkeen kahdesti.
Loppuhaastatteluissa ero oli selvä. Larsonin mukaan ykkösryhmäläisille oli kehittynyt kakkosryhmää nopeammin tunne siitä, keitä he olivat itsenäisinä ihmisinä, eivät osana parisuhdekaksikkoa. Puheessa minä-sana alkoi esiintyä useammin me-sanan sijasta, vaikka aiheena oli edelleen parisuhde.
He myös kertoivat tuntevansa olonsa paremmaksi kuin ennen tutkimuksen alkua. Kakkosryhmässä vointi oli entinen.
Larson viittaa aiempiin tutkimuksiin siitä, miten parisuhde muuttaa omakuvaa. Niiden mukaan pariskunnat kietoutuvat psykologisesti yhteen niin, että irrottautuminen sattuu. Larson ja hänen tutkijatoverinsa David Sbarran arvelevat, että heidän tutkimuksensa antoi ykkösryhmäläisille etäisyyttä, joka helpotti irtautumista.
Larson uskoo apua olleen myös tutkimustilanteiden intensiivisyydestä. Koska sellaista ei tietenkään ole tarjolla jokaiselle sydänsuruiselle, Larson ehdottaa tunteiden purkamista kirjoittamalla. Hänen reseptinsä mukaan kannattaa kirjoittaa kerran viikossa, missä kohtaa tunteiden vuoristoradalla kulloinkin on, ja ennen kaikkea tehdä se niin kuin puhuisi vieraalle.